Kutomolaisten esittely, osa 1

 

Hei, ja tervetuloa minunkin puolestani tähän blogiin! Minä olen Merja. Kutomo on minulle jotain aivan uutta ja jännittävää, ja olen todella innoissani saadessani olla mukana siinä.

Valmistuttuani filosofian maisteriksi ehdin työskennellä kääntäjänä ja kielentarkistajana kymmenisen vuotta. Työn ja opiskelujen ohella olen aina harrastanut käsitöitä. Kun pari vuotta sitten sain tilaisuuden opiskella vaatetusartesaaniksi, halusin ehdottomasti kokeilla, mihin se polku johtaa.

Vaatteiden ompelusta innostuin ensimmäisen kerran lapsena, kun serkkuni kanssa istuimme tuntikausia pukemassa Barbie-nukkeja ja teimme niille asuja kaikista jämätilkuista, jotka käsiimme saimme. Mitä kimmeltävämpi kangas, sen parempi! Äitini oli nuorena työskennellyt teollisuusompelijana, joten häneltä oli hyvä pyytää apua kinkkisimpiin kohtiin. Teini-iässä siirryimme ompelemaan vaatteita itsellemme käsityölehtien kaavoilla. Parhaita kesämuistoja siltä ajalta ovat serkun kanssa toteutetut ompeluprojektit, kun valtasimme heidän perheensä tuvan pöydän koneillemme ja kankaillemme. Välillä taidot loppuivat kesken, turhautuminen iski ja ompelukonekin tuntui temppuilevan ihan tahallaan. Onneksi kummi jaksoi kärsivällisesti omien töidensä ohella auttaa aloittelevia ompelijoita pulasta. En muista yhdenkään ompeluksen jääneen kesken, vaan kaikki projektit saatiin valmiiksi yhteispelillä. (Terveisiä vaan sinne Savon suunnalle!)

Siirryttyäni työelämään ompelu jäi melkein kokonaan, ja palasin vaatteiden tekoon vasta pari vuotta sitten. Pitkään olin tyytynyt korjaamaan ja muokkaamaan vanhoja vaatteita, mutta työttömäksi jäätyäni minulla olikin yhtäkkiä aikaa palata vanhan harrastuksen pariin. Voidaan kai sanoa, että homma lähti äkkiä lapasesta, ja eräänä elokuisena päivänä huomasin olevani yksi Espoon Omnian innokkaista aloittavista vaatetusartesaaniopiskelijoista! Kaksivuotisen koulutuksen aikana suunnittelimme, kaavoitimme ja valmistimme naisten peruspukineita: hameen, housut, puseron, juhlapuvun ja jakun. Opiskeluaika oli todella antoisaa.

Koulutöitä

Koulutöitä

Vaatteiden tekemisen ohella onnistuin sisällyttämään tutkintooni kudonnan opintoja, ja lopulta kävikin niin, että innostuin siitä vähintään yhtä paljon kuin vaatteiden suunnittelusta ja ompelusta. Suoritin molemmat opintoihin kuuluneet työssäoppimisjaksot Leppävaaran kudonta-asemalla, jossa sain erittäin asiantuntevassa ohjauksessa toteuttaa kaksi mielenkiintoista projektia. Ensimmäisen jakson aikana suunnittelin ohuen puuvillaisen vaatetuskangasloimen, ja toisen jakson ohjelmaan kuului kevyen takkikankaan loimen suunnittelu sekä takkimallin suunnittelu ja ompelu. Tekemisen ohessa sain tutustua kudonta-aseman mukavaan henkilökuntaan ja asiakkaisiin, ja sitä kautta myös ystävystyin tulevan yhtiökumppanini Zoen kanssa. Aloittaessani opiskelut en voinut kuvitellakaan, miten merkityksellisiä tapahtumia ja kohtaamisia muutamaan vuoteen mahtuisi!

Kutomassa paperinarulla

Kutomassa paperinarulla

Parin viime vuoden aikana olen oppinut hurjasti uutta käsitöiden saralla. Sen sijaan, että löytyisi yksi oma juttu, johon keskittyä, uusia kiinnostavia tekniikoita ja juttuja tuntuu löytyvän koko ajan lisää. Seuraavaksi haluaisin kokeilla loimen kuvioimista maalaamalla. Ja shibori-värjäystä. Ja haluaisin ehdottomasti ommella ensi kesäksi haalarin. Ja sitten on se yksi neulontatekniikka siitä yhdestä kirjasta. Ja mitäs näitä nyt onkaan.

Kuten jo sanottu, olen viimeisten parin vuoden aikana tavannut paljon toisia käsitöiden tekijöitä ja oppinut heiltä valtavasti. Suuri osa käsitöiden viehätystä onkin yhdessä tekeminen ja niin onnistumisten kuin vaikeuksienkin jakaminen. Toivon, että Kutomosta kehittyy paikka, jossa voimme jakaa yhdessä käsitöiden ihanuuden ja samoin ne hetket, kun tekeminen tökkii pahemman kerran. Opitaan toinen toisiltamme, jaetaan ideoita ja innostusta ja keksitään yhdessä uusia ratkaisuja.

Nähdään pian!

Ai niin, kyllähän minä neulonkin.

Ai niin, kyllähän minä neulonkin.